Kuva tulossa

Neljän päivän aikana Kontiolahden kisojen ohjelmassa ovat viestit, pikakilpailut sekä takaa-ajot. Kuva: Piia Kinnunen.

02.02.2022

Ampumahiihdon maailmancup Kontiolahdella: Neljä päivää urheilun juhlaa

Maailmancupin osakilpailun ohjelmassa 3.-6. maaliskuuta on kuusi starttia torstaista sunnuntaihin.  

Ampumahiihdon maailmancup-kiertue saapuu Suomeen ja Kontiolahdelle Pekingin olympialaisista ja jatkaa Viron Otepäähän. Ohjelmassa ovat naisten viesti torstaina, miesten viesti perjantaina, pikakilpailut lauantaina ja takaa-ajot sunnuntaina.   

—Kuusi starttia neljän päivän aikana tuo sähköisen tunnelman. Luvassa on runsas tarjonta täyttä tykitystä, sanoo tapahtuman apulaisjohtaja Jarno Lautamatti.  

Syksystä kevääseen

Kauden 2021-22 kilpailukalenteria muutettiin viime keväänä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Kontiolahden oli määrä järjestää kauden avaus. Kun Kontiolahden vuoro siirtyi maaliskuulle, merkitsi se myös sitä, että Suomessa on kaksi kisastarttia enemmän kuin kauden aloituksessa olisi ollut.

—Kontiolahdella ovat mukana Pekingin talviolympialaisten voittajat ja muut mitalistit. Maailmancup-kausi kääntyy ratkaisuhetkiinsä samalla kun päivät pitenevät,  sanoo tapahtuman johtaja Sami Leinonen.  

Suomalaisurheilijoiden mainio alkukausi on herättänyt ansaittua huomiota. Useampi suomalaissijoitus kymppisakkiin maailmancupin aiemmissa kisoissa ei tunnu huonolta kisajärjestäjistäkään.  

—Lähtökohdat ovat herkulliset kotikisoihin, Leinonen sanoo. 

Yli 30 vuotta Kontiolahtea

Kontiolahti isännöi maailmancupia kahteen otteeseen tänä vuonna. Maaliskuun kisojen jälkeen kiertue palaa Suomeen jo marras-joulukuussa, kun kauden 2022-23 avauskilpailu järjestetään Kontiolahdella. Myös kausi 2024-25 avataan Kontiolahdella. 

—Ensimmäisen kerran maailmancup järjestettiin Kontiolahdella vuonna 1990. Parhaillaan meillä on menossa kuuden maailmancup-tapahtuman kisaputki viidessä vuodessa. Kilpailu tapahtumajärjestäjien kesken on kovaa, ja tiivis tapahtumien ketju on osoitus siitä, että olemme Suomessa onnistuneet tekemään asioita oikein, sanoo tapahtumia järjestävän Kontiolahden Urheilijat ry:n puheenjohtaja Kimmo Turunen