Kuva tulossa
02.03.2020

Ampumahiihdon maailmancupin järjestelyt etenevät suunnitellusti


Ampumahiihdon maailmancup-tapahtumaa 9.-15.3. Kontiolahdella valmistellaan suunnitellusti. Koronavirukseen suhtautumisessa järjestäjät tulevat noudattamaan Suomen viranomaisten ohjeita.

Suomen viranomaiset seuraavat ja arvioivat koronavirusepidemiaa jatkuvasti. Ensi viikolla Kontiolahdella kisattavan ampumahiihdon maailmancup-tapahtuman järjestelyt etenevät ennakkosuunnitelmien mukaisesti.

─Kuten tähänkin asti, seuraamme kansainvälisen ampumahiihtoliiton ja Suomen ampumahiihtoliiton kanssa tiiviisti Suomen viranomaisten ohjeistusta ja noudatamme niitä. Tällä hetkellä valmistelut etenevät alkuperäisen suunnitelman mukaan, sanoo kilpailun johtaja Tomi-Pekka Riihivuori.

Hyvä hygienia on ase virusten leviämistä vastaan 

Järjestäjä huomioi aiempien vuosien tapaan tartuntatautiriskejä riskienhallintasuunnitelmassa, jossa huomioidaan hyvää hygieniaa korostavat toimintaohjeet.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ohjeistaa nettisivuillaan, kuinka yleisötapahtumat voivat huomioida koronaviruksen leviämistä.

─Uudelta koronavirukselta voi suojautua samalla tavoin kuin muiltakin hengitystieinfektioilta. On tärkeää huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja oikeasta yskimistavasta. Suu-nenäsuojuksen käyttöä ei suositella, ellei henkilöllä itsellään ole hengitystieinfektion oireita, THL:n sivuilla sanotaan.

Lue lisää koronaviruksesta THL:n sivulta