Kuva tulossa
03.12.2020

Öbergin sisarukset juhlivat naisten pikakilpailussa, suomalaisnaisilla haastava päivä


Ruotsin Hanna Öberg otti kauden toisen voittonsa naisten pikakilpailussa ja sai palkintokorokkeelle erityisen mieluista seuraa, kun hänen pikkusiskonsa Elvira Öberg oli kolmas. Nuoremmalle Öbergille palkintokorokesija oli maailmancupissa uran ensimmäinen. Väliin mahtui Ranskan Anais Chevalier-Bouchet.

Öberg selvitti kilpailun ilman ohilaukauksia ja jätti niin ikään puhtaasti ampuneen ranskalaisen 9,6 sekunnin päähän. Ruotsalainen pääsi kilpailemaan cup-johtajan keltaisessa liivissä ja nautti siitä.

– Olen todella iloinen kisastani, erityisesti ammunnasta. Tunnen oloni hyvin luottavaiseksi ampumapaikalla, Öberg sanoi iloisena.

Oman voittonsa lisäksi hän oli luonnollisesti iloinen nähdessään pikkusiskonsa yltävän palkintokorokkeelle asti.

– On todella iso asia olla palkintokorokkeella yhtä aikaa Elviran kanssa. Minulle ei ole yllätys, että hän on näin vahva. Hyödymme toisistamme joka päivä, Öberg sanoi ja sanoi sisarusten auttavaan toisiaan kehittymään yhä paremmaksi.

Anais Chevalier-Bouchet synnytti esikoisensa viime vuonna ja on nyt tehnyt välivuoden jälkeen vahvan paluun kilpailuihin.

– Se oli täydellinen kisa: nolla-ammunta ja hyvä hiihto, Chevalier-Bouchet sanoo iloisena.

Elvira Öberg oli luonnollisesti erittäin onnellinen uransa ensimmäisestä palkintokorokesijasta. Hänen harjoituskautensa on kaikin tavoin onnistunut, ja viimeistään torstaina nähtiin, että 21-vuotias ruotsalainen on ottanut jälleen yhden askeleen eteenpäin.

– Tiesin, että olin makuun jälkeen hyvissä asemissa ja sitten ammuin vain yhden ohi pystystä. Viimeisellä kierroksella tiesin, että minun on annettava kaikkeni, Öberg sanoi.

Suomalaisnaisille päivä oli haastava, eikä yksikään yltänyt 60 parhaan joukkoon eli takaa-ajoon. Parhaiten onnistui Suvi Minkkinen, joka oli sijalla 71. Hän ampui molemmilta paikoilta yhden ohi.

– Hampaankoloon jäi edellisen pikakisan aloitusvauhdista, joten nyt oli selkeästi tavoite lähteä kovaa matkaan. Se oli hyvä siihen asti, kunnes seinänousun poljin ekalla kiekalla vähän turhan kovaa. Siinä pitäisi pikkuisen malttaa enemmän. Oli siitä eteenpäin haastava kisa. Josko seuraavalla kerralla oikea alkuvauhti natsaisi kohdilleen. Ammunnassa ei edelleenkään mielestäni mitään ongelmaa ole, Minkkinen sanoi.

Katso kaikki tulokset: biathlonresults.com
Kuva: Manzoni/IBU