Kuva tulossa

Bussit tuovat ja noutavat vieraat ampumahiihtostadionin pääportin tuntumasta. Kuva: Anne Hukkanen

04.02.2026

Maksuttomat yleisöbussit stadionille Joensuun keskustasta, Kontiolahden kirkonkylältä ja Lehmosta

Stadionin lähtö- ja poistumispysäkki on pääportilla. Kuljetusten aikataulut tarkentuvat viikolla kahdeksan.

Ampumahiihdon maailmancupin maksuttomat yleisökuljetukset Joensuun keskustasta, Kontiolahden kirkonkylältä ja Lehmosta järjestetään aiemmista vuosista tutulla tavalla kaikkina kisapäivinä. 

—Bussit lähtevät 15–20 minuutin välein. Liikennöinti alkaa 2,5 tuntia ennen ensimmäistä kisastarttia. Paluukuljetukset alkavat viimeisen kilpailun päätyttyä, ja viimeinen bussi lähtee alueen sulkeuduttua, sanoo tapahtumajohtaja Sami Leinonen Kontiolahden Urheilijoista.

Aikataulut tarkentuvat 

Joensuun keskustassa lähtö- ja paluupysäkki on Torikadulla kauppatorin kohdalla. Kontiolahden alueella yksi bussilinja lähtee Kontiolahden linja-autoasemalta ja toinen Lehmon koululta. Lehmon bussi käy myös Kylmäojan koululla.

—Reitit ja pysäkit ovat viime vuosina vakiintuneet, ja ne ovat nähtävillä jo tapahtuman verkkosivuilla. Aikataulut vahvistetaan viikolla kahdeksan, Leinonen sanoo.

Toiveena bussien käyttö

Ampumahiihtostadionin tuntumassa on kaksi pysäköintialuetta, jonne omalla autolla saapuvat voivat jättää ajoneuvonsa. 

—Kaukaisemmalta P-alueelta kävelymatkaa stadionin pääportille on noin kilometri. Matkaan on syytä varautua säänmukaisilla jalkineilla ja vaatetuksella, Leinonen muistuttaa.

Hän suosittelee kuitenkin bussien käyttöä.

—Yleisökuljetukset helpottavat yleisön liikkumista tapahtuma-alueella ja vähentävät tapahtumaan liittyviä ajokilometrejä, Leinonen sanoo.