Kuva tulossa

Tero Seppälä lähtee sunnuntain takaa-ajoon 30 sekunnin päässä kolmossijasta. Kuva: IBU/Manzoni.

05.03.2022

Fillon Maillet miesten pikakilpailun voittoon, neljä suomalaismiestä takaa-ajoon

Ranskan Quentin Fillon Maillet jatkoi talven aikana tutuksi tulleita vahvoja esityksiään myös Kontiolahdella, kun hän voitti pikakilpailun. Kakkoseksi ylsi Norjan Filip Fjeld Andersen, joka hävisi 18,3 sekuntia. Saksan Johannes Kühn oli kolmas.

Quentin Fillon Maillet vankisti voitollaan otettaan kokonaiscupin voitosta.

–  Halusin jatkaa hyviä suorituksiani, ja niin tänään tapahtui. Olen hyvin tyytyväinen. En ole vielä ajatellut huomista takaa-ajoa paljon, mutta keskityn suoritukseeni, ranskalainen sanoi.

Filip Fjeld Andersenille kakkossija on uran paras maailmancupin henkilökohtaisissa kilpailuissa. Kontiolahti on tarjoillut norjalaiselle jo paljon iloa, sillä perjantaina Andersen voitti joukkuetovereidensa kanssa viestin.

– Ammunnassa olin rauhallinen ja luottavainen. Kun viimeinenkin osui, olin todella iloinen, Andersen sanoi ja oli luottavainen takaa-ajoonkin.

Kotiyleisö siivitti Seppälän hiihtovauhtia Seinänousussa

Suomalaismiesten kokonaispanos oli hieno, sillä kaikki neljä selvisivät sunnuntain hiihdettävään takaa-ajoon. Tero Seppälä oli parhaana 18:s, Olli Hiidensalo 38:s, Heikki Laitinen 57:s ja Jaakko Ranta 59:s.

Seppälä ampui makuulta harmittavasti kaksi ohilaukausta, mutta selvitti pystyn puhtaasti. Eroa kärkeen kertyi 59,4 sekuntia.

–  Hiihtokuntoa tuntuu vielä löytyvän. Viimeisellä kierroksella jaksoin hyvin puristaa, kun kotiyleisö kannusti niin hyvin Seinänousussa. Harmi, että makuulta ne kaksi sakkoa tuli. Onneksi siitä kokosin itseni. Sen jälkeen ei keulaan varmaan paljon eroa tullutkaan. Pysty meni nollille ja oli aivan hyvää hiihtoa loppuun asti. Sija painui vähän kauemmas, mutta erot ovat pieniä. Huomenna tulee tiukka kisa. Koitetaan taistella sieltä hyvä tulos, Seppälä sanoi. 

Hiidensalon kilpailu oli tasapainoinen, vaikka pystystä kaksi ohilaukausta tulikin.

– OK-sijoitus tuli, pisteille ja hyvissä asetelmissa huomiseen takaa-ajoon, Hiidensalo tiivisti.

Sunnuntaina hiihdetään taatusti jännittävät takaa-ajot.