Kuva tulossa

Tero Seppälä sijoittui viime maailmancup-kaudella parhaimmillaan kaksi kertaa viidenneksi henkilökohtaisilla matkoilla. Kuva: BMW IBU World Cup Biathlon Kontiolahti/Odessa Koskelo

07.11.2022

Tero Seppälällä onnistunut korkean paikan leiri - marraskuu viimeistelee kunnon maailmancupin avaukseen

Maailmancupin avaus on stadionilta kymmenen minuutin päässä asuvalle Tero Seppälälle todellinen kotikisa. Edellisestä kerrasta jäi mieleen yksi uran parhaista suorituksista ja kotiyleisön äänekäs tuki.

Viime talvena selkeän tulosloikan kohti maailman terävintä kärkeä ottaneen Tero Seppälän syyskausi on sujunut terveenä ja suunnitelmien mukaan. 

“Anterselvassa ja Ramsaussa pääsin korkean paikan leirillä treenaamaan hyvissä olosuhteissa syys-lokakuussa. Sitten ollaan totuteltu lumeen ensin Kontiolahdella ja nyt Lapissa”, Seppälä sanoo. 

Omaa iskukykyään kilpakumppaneihin nähden Seppälä ei lähde ennustamaan. 

“Ase on jo testattu, mutta miestä ruvetaan vasta testaamaan lähiviikkojen aikana. Aika kova treenimoodi on vielä päällä, ja oma kisakunto on kaikille arvoitus. Itseänikin jännittää, miten lähtee kulkemaan. Hyvin on kuitenkin mennyt ja terveenä pysytty”, Seppälä sanoo marraskuun alussa. 

Marraskuussa useampikin maajoukkue valmistautuu Suomessa maailmancupin avaukseen.

"Tässä varmasti vielä järjestyy testikisoja, joihin pääsee mukaan."

“Ei jää kiinni harjoituskerroista”

Seppälä harjoitteli elokuun loppuun asti kotimaisemissa Pohjois-Karjalassa. Edelliskesän tavoin harjoitusohjelmasta vastasi valmentaja Anatoli Khovantsev

“Anatoli valvoi 90 prosenttia ampumaharjoituksista sekä fyysisen puolen pääharjoitukset.”

“80 prosenttia oli rullahiihtoa, ammuntaa ja jalkalenkkejä. Lisäksi oli voimaharjoituksia ja palauttelua uimalla, pyörällä tai soutamalla”, Seppälä listaa. 

Aiempiin kesäkausiin verrattuna ampumaharjoituskertoja oli enemmän. 

“Melkein joka päivä ammuttiin – ei jää homma kiinni ainakaan harjoituskertojen määrästä”.

Kymmenen minuuttia kotoa 

Kontiolahden maailmancup-avauksessa Seppälä saa asua kotioloissa kymmenen minuutin päässä stadionilta. Seppälä ja tämän avopuoliso ovat asuneet Kontiolahden Lehmossa kohta kaksi vuotta. 

“Tosi hyvin olemme viihtyneet. Matka stadionille on lyhyt, ja kotiovelta pääsee vaativaan maastoon lenkkipoluille. Maaseudulta kun olen kotoisin, Lehmo on meille mukavan maaseutumaista mutta kuitenkin lähellä palveluita.”

Maailmancupin avaukseen Seppälä hakee samanlaista virettä kuin edellisten kotikisojen viestissä maaliskuussa. Silloin kontiolahtelaisen ampumasuoritus oli osuuden nopein ja hiihtoajassa eroa nopeimpaan kertyi vain 9,6 sekuntia.

“Kotikisoissa kun oltiin, yleisö kannusti äänekkäästi ja katsomossa oli paljon tukijoita. Sitä halusi silloin näyttää parastaan normaaliakin enemmän”, henkilökohtaisilla matkoilla parhaimmillaan kaksi kertaa viidenneksi viime kaudella sijoittunut Seppälä sanoo.