Kuva tulossa

Puijon Mahdin Sami Leskinen ja Ultrajuoksuseura Sisun Kyösti Muhonen pakenivat heti lähdössä 24 km pääjoukolta. Kuva: J. Lautamatti.

10.06.2023

Puijon Mahdin Sami Leskinen ja Kontiolahden Urheilijoiden Nastassia Kinnunen voittoihin Jaama Runin 24 kilometrillä

12 kilometrillä voittivat Juho Leinonen ja Heidi Maaranen. Lyhimmän, 5 kilometrin reitin kiersivät nopeimmin Kalevan Rastin Siiri Silvennoinen ja Kontiolahden Urheilijoiden Marko Kiiskinen.

Kuopiolaista Puijon Mahtia edustava Sami Leskinen ja Kontiolahden Urheilijoiden Nastassia Kinnunen olivat nopeimmat Jaama Run -polkujuoksutapahtuman 24 kilometrillä Kontiolahdella.

Valtakunnallista Buff® Trail Tour Finland -kiertuetta johtava ja myös kaksi viikkoa sitten NUTS Karhunkierroksella Kuusamossa voittanut Leskinen sai odotuksiaan paremman ajan. Hän teki jopa nopeamman ajan kuin aiemmin juoksemillaan puolimaratoneilla.

”En ole aiemmin täällä juossut, ja lähtökohta oli siksi haasteellinen. Tiesin kuitenkin, että maasto on helppo. Lähdin suht reippaasti liikenteeseen, ehkä vähän turhankin kovasti, ja viiden kilometrin jälkeen tuntemukset olivat aika raskaat. Vähän kun sen jälkeen malttoi, juoksu meni loppuun tasaisesti. Ehjä suoritus loppuun asti”, voittaja sanoi.

Silvennoinen haki nopeutta Jukolan viestiin

Lyhimmällä, 5 kilometrin reitillä nopeimpia olivat Kalevan Rastin Siiri Silvennoinen ja Kontiolahden Urheilijoiden Marko KiiskinenJuho Leinonen ja Heidi Maaranen voittivat 12 kilometrin matkat.

Siiri Silvennoiselle juoksu oli valmistautumista viikon päästä odottavaan Jukolan viestiin Porvoossa.

”Oli tosi kiva juosta. Sää suosi, mukava reitti ja kiritystäkin oli matkan varrella. Tämän päiväinen viisi kilometriä oli oikein hyvä valmistava treeni Jukolaan. Toivottavasti sain vähän vauhtia jalkoihin”, sanoi Silvennoinen maalissa.