Kuva tulossa
12.03.2020

Johannes Bö juhli miesten pikakilpailun voittoa – suomalaiset harmittelivat kilpailua ilman yleisöä


Johannes Thingnes Bö juhli voittoa miesten pikakilpailussa ennen ranskalaisia Martin Fourcadea ja Emilien Jacquelinia. Koko kärkikolmikko selvitti molemmat ampumapaikat ilman ohilaukauksia. Bön ero Fourcadeen oli 21,1 sekuntia.

– Myös sukseni olivat tänään erittäin hyvät, Bö summasi leveästi hymyillen onnistuneen kilpailunsa.

Kontiolahdella kilpailtiin koronaviruksen leviämisen estämisen vuoksi ilman yleisöä, mikä tekee tapahtumista toisenlaisia urheilijoille. Torstaina vahvistui myös, että maailmancup Oslossa on peruttu. Tilanne luonnollisesti harmittaa norjalaista.

– Se on vähän surullista, mutta näin se nyt tulee olemaan, Bö sanoi.

Suomalaisista parhaiten onnistui Tero Seppälä, joka ampui makuupaikalta nollat ja pystystä kaksi ohilaukausta. Tällä kertaa se toi sijan 43.

– Jäi vähän hampaankoloon. Alku oli ihan hyvä, mutta sen jälkeen rupesi painamaan. Sorruin penkalla siihen tyhmään virheeseen, että kyttäilin viimeistä laukausta. Yhden sakon olisi vielä kestänyt, Seppälä sanoi.

Hän oli muiden tavoin seurannut tarkasti tilanteiden kehittymistä.

– Viime viikko meni vielä kätevästi, kun olimme reissun päällä. Nyt tänne olisi ollut tulossa sukulaisia ja kavereita, Seppälä harmitteli.

Jaakko Ranta puolestaan koki tehneensä maailmancup-tasolla kauden parhaan kilpailunsa, mikä ilahdutti häntä. Se toi 78:nnen sijan yhdellä ohilaukauksella.

– Kyllä keskittyminen oli päivän kisassa, annetaan muiden tehdä päätökset. Harmi, että yleisö ajettiin pois, Ranta tuumi.

Sijalle 93 jäänyt Olli Hiidensalo harmitteli suksiaan, mutta koki hiihtonsa olleen ”tasapaksu”. Makuuammuntaansa hän kuvasi hyväksi mutta hitaaksi, pystynsä hän arveli ”ehkä olleen vähän huolimaton”.

– Takakurvissa sai vähän nauttia kannustuksesta, mutta kyllähän se erilaista on ilman yleisöä, Hiidensalo kuvaili uudenlaista kokemusta.

 
Kansikuva (Johannes Bö): Katariina Kamppuri