Kuva tulossa

Kimmo Turunen tuli mukaan Kontiolahden kisajärjestelyihin vuoden 2015 MM-kisoissa.

14.01.2022

Ensimmäisen kerran 1990: Maailmancupia Kontiolahdella yli 30 vuotta

Moni asia on muuttunut siitä, kun ensimmäiset maailmancupin osakilpailut järjestettiin Kontiolahdella vuonna 1990. Yksi keskeinen peruspilari on kuitenkin pysynyt: iloinen yhdessä tekemisen henki. Siitä KontU tunnetaan. 

Kontiolahden Urheilijoiden puheenjohtaja Kimmo Turunen sanoo, että ampumahiihdon maailmancupia ja muita tapahtumia rakentava talkooporukka on lämminhenkinen yhteisö.   

“Siinä on valtavasti pyyteetöntä työtä. Seurasydän sykkii”, Turunen sanoo.  

Kuusi kilpailua viidessä vuodessa  

Vuonna 2022 Kontiolahdella järjestetään maailmancup –tapahtuma ensin maaliskuussa. Marras-joulukuussa maailmancup avataan Suomessa. Silloin on 16. kerta, kun Kontiolahdella järjestetään maailmancupin osakilpailu.     

Seuraavan kerran maailmancup-kiertue tulee Kontiolahdelle marras-joulukuussa 2024, silloinkin kauden avaukseen. Näin Kontiolahdella järjestetään vuosina 2020-24 kuusi maailmancupin osakilpailua 

"Olemme tehneet pitkään asioita aika paljon oikein. Olemme kehittyneet sekä luoneet kulttuuria ja perinteitä. On tämä aikamoinen luottamuksen osoitus", Turunen sanoo. 

Kaikki alkaa ampparikerhosta 

Turusella on suhteellisen tuoretta kokemusta siitä, kuinka seurahenki alle 200 jäsenen yhteisössä imaisee mukaansa. Vuonna 2014 hänen ensimmäisellä luokalla ollut tyttärensä tutustui koulussa ekoaseammuntaan. Siinä vaiheessa tytär ehdotti isälleen KontU:n järjestämää ampparikerhoa. 

"Aika nopeasti tuli sellainen olo, että tämä on aika siistiä ja että porukassa on hyvä meininki. Sitten kysyin, voisinko tulla 2015 MM-kisoihin tekemään jotain", Turunen muistelee oman ”kontulaisuutensa” alkua.