
Poikkeava ajankohta, mutta Jaama Run odottaa kasvua
Tänä vuonna koronarajoitusten takia kesäkuulta elokuulle siirretty polkujuoksutapahtuma odottaa kasvua osallistujamääriin, vaikka tapahtuman ajankohtaa jouduttiin siirtämään.
─Moni keväälle ajoitettu juoksutapahtuma Suomessa siirtyi joko syksyyn tai ensi vuoteen. Odotamme ja toivomme, että suuri osa aiemmin juoksutapahtumissa kiertäneistä löytää tapahtuman, vaikka ajankohta onkin poikkeava, sanoo tapahtumaa järjestävien Kontiolahti Outdoorin ja Kontiolahden Urheilijat ry:n Kimmo Turunen.
Osa juoksijoista kiipeää seinänousun
Tapahtuman lähtö ja maali ovat Kontiolahden ampumahiihtostadionilla. Juoksureitit kiertävät stadionin tuntumassa sekä juoksijoiden ja maastopyöräilijöiden suosimalla Kontionpolut-polkuverkostolla.
─Kontionpolut ovat parin vuoden aikana lyöneet itseään erittäin hyvin läpi kuntoilupaikkana. Reitistön aiempaa parempi tunnettuus tukee sekin mahdollisuuksia viime vuoden osallistujamäärän ylittämiseen, Turunen sanoo ja viittaa noin 90 osallistujan tapahtumaan kesäkuussa 2019.
Reittien pituudet vaihtelevat lapsille suunnatusta, kilometrin pituisesta reitistä aina 24 kilometriin reittiin.
─Osa juoksijoista pääsee kiipeämään myös ampumahiihtostadionin maamerkin, seinänousun, Turunen sanoo.
Ensimmäinen Virtual Jaama Run sunnuntaihin asti
Tapahtumareitille lanseerattiin tänä vuonna virtuaalinen Jaama Run. Siinä juoksijat voivat käydä kiertämässä tapahtumareitin ja merkitä oman osallistumisensa sekä itse kellottamansa ajan tapahtuman verkkosivuille.
─Reitti on merkattu Jaama Run -merkein ja kulkee samoja uria pitkin kuin varsinaisen tapahtumapäivän reitit, Turunen sanoo.
Oman loppuaikansa voi ilmoittaa sunnuntaihin 12.7. asti. Osallistuneiden kesken arvotaan Kontiolahti Biathlon -tuotepaketti.
Kuva: Jaama Run 2017 / Jarno Lautamatti
Lisätietoja: Kimmo Turunen 050-5633480
Info: Polkujuoksutapahtuma Jaama Run 22.8.2020
- Tapahtumakeskus: Kontiolahden ampumahiihtostadion
- Sarjat: 24 km (M/N), 12 km (M/N ja M/N 15), 5 km (M/N ja M/N 15), Mini-Jaama lapsille (noin 1 km)
- Ilmoittautuminen, kartat ja lisätiedot: https://kontiolahtibiathlon.com/kontu/tapahtumat/jaama-run/