Kuva tulossa
15.03.2020

Yleisökiellon vaikutukset maailmancup-tapahtumaan arvioidaan

Kontiolahden Urheilijat ry:n tiedote 15.3.2020

Kontiolahdella järjestetyn ampumahiihdon maailmancup-tapahtuman taloudellisia seuraamuksia selvitetään lähiviikkoina.

Suomen hallituksen ja aluehallintoviraston ohjeistuksen mukaisesti ampumahiihdon maailmancup-tapahtuma Kontiolahdella järjestettiin ilman yleisöä ja minimiin kutistetulla kisaorganisaatiolla. Taustalla oli vaatimus, jonka mukaan tapahtuman kokonaishenkilömäärä ei saa ylittää 500 henkilön rajaa. Päätöksellä pyrittiin estämään koronaviruksen leviämistä.

Yleisökiellon myötä järjestäjä jää ilman lipunmyyntituloja, joiden määräksi oli arvioitu 400 000 euroa.

─Lipputulojen katoaminen tuntuu järjestäjän kassassa. Maksetut matkat ja majoitukset painavat turhaan paikan päälle matkustaneen yleisön kukkarossa. Kumppaneillakaan ei ole aihetta riemuun. Taloudellisesti tässä yhtälössä ei ole voittajia, sanoo tapahtumaa järjestäneen Kontiolahden Urheilijat ry:n puheenjohtaja Kimmo Turunen.

Selvitykset taloudelle käynnistyvät heti tapahtuman jälkeen

Turunen sanoo, että poikkeuksellisen tilanteen synnyttämiä taloudellisia vaikutuksia lähdetään selvittämään heti tapahtuman jälkeen.

─Hyvin moni tapahtuma on kanssamme samassa tilanteessa, kun lipunmyyntitulot jäävät saamatta. Nyt lähdemme tekemään tilannekatsauksen yhdessä kumppaneidemme kanssa, Turunen sanoo.

Järjestäjä selvittää ostettujen lippujen palautukseen liittyviä käytäntöjä mahdollisimman nopeasti ja tiedottaa asiasta tulevan viikon loppuun mennessä.

Puheenjohtaja toivoo työrauhaa, jotta järjestäjän resurssit saadaan ohjattua selvitystyöhön ja toimintasuunnitelman tekemiseen.

─Kontiolahden Urheilijat on järjestänyt ampumahiihdon maailmancupia 30 vuoden ajan. Matkan varrella on ollut haasteita ennenkin. Nyt olemme uudenlaisen tilanteen edessä, mutta lähdemme tästäkin suorin selin ja leuka pystyssä kohti tulevaa.

Lisätietoja: Puheenjohtaja Kimmo Turunen, Kontiolahden Urheilijat, 050-5633480