16.01.2021

Masters-kilpailut siirtyvät vuodelle 2022


Perinteinen Masters-kilpailu, joka oli suunniteltu järjestettäväksi 17.-21.3.2021, joudutaan siirtämään seuraavalle kilpailukaudelle. Kilpailut tullaan järjestämään maaliskuussa 2022, mutta tarkka ajankohta tarkentuu kesällä/syksyllä 2021.

Syynä siirrolle on koronatilanteen jatkuminen haasteellisena eri maissa. Tämän seurauksena useasta maasta saapuminen Suomeen ei ole lähikuukausien aikana mahdollista. Lisäksi tapahtuman järjestäminen vaatisi poikkeusluvan hakemista. Mikäli poikkeuslupa hyväksyttäisiin, vaadittaisiin osallistujilta korona-testejä niin lähtömaassa kuin myös Suomessa. Myös kisoihin osallistuvat suomalaiset urheilijat tulisi testata. Nämä toimenpiteet lisäisivät osallistujien, kuten myös järjestäjien, kuluja merkittävästi.

Viranomaispäätökset tapahtuman järjestämisen osalta jäisivät joka tapauksessa helmikuun loppupuolelle, joten Kontiolahden kisaorganisaatio ei halua pitkittää päätöksentekoa lähelle kisatapahtumaa.

Pahoittelemme tilannetta, mutta uskomme että talvella 2022 pääsemme taas kilpailemaan Mastersin merkeissä.