
Suomen MM-kisahakudelegaatiossa olivat mukana Kalle Lähdesmäki (vas.), Markku Pyykkönen, Kimmo Turunen, Sari Jormanainen, Kaisa Mäkäräinen, Jaana Pitkänen, Teijo Pakarinen, Tomi-Pekka Riihivuori ja Tapio Pukki.
Ampumahiihdon MM-kisat 2027 Viron Otepäähän
Vuoden 2027 MM-kisaisännyydestä kilpaili Otepään lisäksi Suomen Kontiolahti.
“Onnittelemme Otepäätä. Meillä oli tiukka kamppailu kisaisännyydestä, ja tällä kertaa IBU halusi antaa mahdollisuuden uudelle MM-kisamaalle”, sanoo Suomen Ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki.
Kontiolahti valmistautuu uuteen hakuun
Maailmancupin tapahtumia ja arvokisoja Suomessa järjestävän Kontiolahden Urheilijat ry:n puheenjohtaja Kimmo Turusen mukaan Kontiolahti valmistautuu hakemaan MM-kisaisännyyttä uudestaan kahden vuoden päästä.
“Syksyllä 2024 IBU jakaa MM-isännyydet vuosille 2028 ja 2029. Lähdemme valmistautumaan uuteen hakukierrokseen”, Turunen sanoo.
Kontiolahden MM-kisahaussa oli mukana poikkeuksellisen kattava verkosto eri alojen toimijoita.
“Saimme hakuvaiheessa kokoon vahvan, 15 alueellisesta ja valtakunnallisesta toimijasta koostuvan yhteistyöverkoston, joka kattaa muun muassa kuntasektoria, liike-elämää ja oppilaitoksia. Tällä joukkiolla on helppo lähteä hakemaan seuraavia vapaina olevia kisaisännyyksiä”, Turunen sanoo.
Maailmancup-kaudelle sinivalkoinen avaus
Seuraavan kerran maailman ampumahiihtoväen huomio kohdistuu Suomeen kahden kuukauden kuluttua, kun maailmancup-kausi avataan Kontiolahdella.
Maailmancup-tapahtumat ja etenkin kauden avaus ovat MM-kisojen jälkeen lajin merkittävimpiä tapauksia, sanoo Kontiolahden maailmancup-tapahtumien johtaja Sami Leinonen.
“Suomalaisittain odotuksissa on mielenkiintoinen kausi uuden norjalaispäävalmentajan johdolla. Mielenkiintoa lisää maajoukkueen viime kauden menestys, jonka myötä Suomi sai miesten sarjaan yhden uuden urheilijapaikan”, Leinonen sanoo.
Info: Ampumahiihdon maailmancupin avaus Kontiolahdella 29.11.-4.12.2022
- Kahdeksan kilpailua tiistaista sunnuntaihin: normaalikilpailut, viestit, pikakilpailut ja takaa-ajot.
- Katso aikataulut ja lippuvaihtoehdot.