Kontiolahden Urheilijat ry:n tiedote 19.11.2021
Kontiolahdella 3.-6. maaliskuuta kilpailtavan ampumahiihdon maailmancupin lipunmyynti avataan keskiviikkona 24. marraskuuta kello 9.
Kansainvälinen ampumahiihtoliitto vahvisti aiemmin syksyllä Kontiolahden kilpailuohjelman. Sen mukaan ohjelmassa on naisten viesti torstaina, miesten viesti perjantaina, pikakilpailut lauantaina ja takaa-ajot sunnuntaina.
—Tällainen neljän päivän tiivis ja runsas ohjelmatykitys on tapahtumatunnelman kannalta paras mahdollinen, sanoo lipunmyynnistä vastaava Jarno Lautamatti Kontiolahden Urheilijat ry:stä.
Lippuja maastoon ja stadionille
Myyntiin tulee lippuja ampumapenkan ja lähtö-/maalialueen kohdalla olevaan A-katsomoon sekä muun muassa seinänousun ja stadionille saapuvan kaarteen kattavaan latukatsomoon. Myös aiemmilta vuosilta tutut, muun muassa ruokailuja sisältävät VIP-liput tulevat myyntiin.
—Katsomokapasiteettia voimme rakentaa kysynnän mukaan, Lautamatti sanoo.
Liput myydään ennakkoon Lippupisteen verkkopalvelussa osoitteessa Lippu.fi. Hinnoittelussa edullisempi hintaporras päättyy tammikuun lopussa.
—Hinnoittelussa noudattelemme pitkälti aiempien vuosien mallia. Tarjolle tulee edullisempia ennakkohintoja sekä oma hinnoittelu eläkeläisille, opiskelijoille ja lapsille, Lautamatti sanoo.
Pekingistä Suomeen
Ruotsin Östersundissa marraskuun lopussa alkavalla kaudella on olympiakisojen lisäksi kymmenen muuta osakilpailua. Maailmancup-kiertue saapuu Suomeen Pekingin olympialaisista ja jatkaa Viron Otepäähän.
Maailmancup-tapahtuman johtaja Sami Leinonen sanoo Kansainvälisen ampumahiihtoliitto IBU:n päivittäneen koronaohjeistusta alkavalle kaudelle.
—Toivomme, että koronatestaus jää aiempiin kisoihin nähden vähäisemmäksi, sillä IBU luottaa täyden rokotussarjan tehoon. Tärkeintä on edelleen huolehtia kasvomaskin käytöstä etenkin sisätiloissa, riittävistä turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta, Leinonen sanoo.
Leinonen muistuttaa, että IBU:n ohjeistuksen lisäksi tapahtumajärjestelyjen ohjenuorana ovat viranomaisohjeet.
—Seuraamme rauhassa koronatilanteen kehittymistä ja sen vaikutusta tapahtumien järjestelyihin. Meillä on olemassa hyvät suunnitelmat turvallisen tapahtuman järjestämiseksi. Kyseessä on ulkoilmatapahtuma, jossa yleisöllä on hyvin tilaa käytettävissä kisojen seuraamiseen.
Ampumahiihdon maailmancup Kontiolahdella 3.-6.3.2022