Kuva tulossa
21.08.2020

Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU linjaa maailmancup-kauden alkua syyskuussa


Ampumahiihdon maailmancup-kauden avausta Kontiolahdella marraskuun lopussa valmistellaan erilaisten toteutusmallien varaan. Kansainväliseltä ampumahiihtoliitto IBU:lta odotetaan syyskuun aikana päätöstä kauden ensimmäisten kilpailujen järjestämisestä.   

Marraskuun viimeiselle viikonlopulle ajoittuvan cup-avauksen valmistelut käynnistyivät jo kesän alussa.

─Lähtökohta on ollut, että rakennamme tapahtumaa alkuperäisen suunnitelman mukaan eli että paikalla on myös yleisöä. Rajoitteiden vallitessa toimimme aluehallintoviranomaisten ohjeiden mukaan, esimerkiksi samaan tyyliin kuin tällä hetkellä tehdään palloilusarjojen otteluissa, sanoo tapahtumajohtaja Sami Leinonen Kontiolahden Urheilijat ry:stä.

IBU:n linjaus syyskuussa

Tapahtuman ja koko maailmancupin oikeuksia hallinnoiva Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU on kertonut linjaavansa kauden ensimmäisen kolmanneksen kisajärjestelyjä syyskuun aikana.

─Päätöksen jälkeen meillä on valmius avata lipunmyynti nopeastikin ja pääsemme tekemään tarkempia suunnitelmia käytännön toteutuksesta. Seuraamme tilannetta tarkasti yhdessä viranomaisten, IBU:n ja Suomen Ampumahiihtoliiton kanssa.

Leinonen ei kuitenkaan halua ryhtyä jossittelemaan järjestelyillä, kun aikaa tapahtumaan on vielä kolme kuukautta.

─Kaikki haluaisimme lopullisen tiedon mahdollisimman nopeasti, mutta liikkuvia osia on paljon ja moni tekijä vaikuttaa päätöksiin. Odotamme, että meillä on heti IBU:n linjauksen jälkeen mahdollisuus kertoa asiasta lisää.

Lisätietoja: Sami Leinonen, tapahtumajohtaja, Kontiolahden Urheilijat, 050-557 8003

Ampumahiihdon maailmancupin avauksen ohjelma 28.-29.11. Kontiolahdella 

Kuva: Miesten pikakilpailun voittajakolmikko Johannes Thingnes BøMartin Fourcade ja Emilien Jacquelin maaliskuussa Kontiolahdella. Kuva: Piia Kinnunen.