Kuva tulossa

Edelliset Kontiolahden MM-kisat vuonna 2015 toivat kisaturisteja Suomeen ennen kaikkea Pohjoismaista, Venäjältä ja Keski-Euroopasta. Kuva: Niina Rimpiläinen.

24.02.2022

MM-kisat 2027: Kontiolahden Urheilijat ja Suomen Ampumahiihtoliitto hakevat isännyyttä Suomeen

Suomen Ampumahiihtoliitto ja Kontiolahden Urheilijat ovat käynnistämässä hakuprosessia vuoden 2027 MM-kisojen saamiseksi Suomeen. Edellisen kerran Kontiolahdella kilpailtiin ampumahiihdon maailmanmestaruuksista vuonna 2015.

Ensi syyskuussa kokoontuva Kansainvälisen ampumahiihtoliitto IBU:n kongressi päättää vuoden 2027 MM-kisojen kisaisännän. Kontiolahden Urheilijat ja Suomen Ampumahiihtoliitto valmistelevat hakuprosessia, jolla kisoja tavoitellaan Suomeen.

—Kontiolahdella on järjestetty aikuisten MM-kisat kaksi kertaa sekä nuorten MM-kisat kolme kertaa. Vuosina 2020-24 Kontiolahdella on menossa kuuden maailmancup-tapahtuman kisaputki. Haluamme pysyä mukana kisajärjestäjien välisessä kilpailussa ja kehittyä. MM-kisojen isännyys 12 vuoden tauon jälkeen olisi merkittävä kehittämisaskel, sanoo Kontiolahden Urheilijat ry:n puheenjohtaja Kimmo Turunen.

—Ampumahiihto Euroopan kiinnostavimpana talviurheilun TV-lajina vaatii tapahtumajärjestäjiltä vahvaa ammattimaista osaamista ja palveluhenkisyyttä, jatkuvasti kehitettävän kilpailustadionin sekä lumivarmuuden, jotta kilpailut voidaan järjestää säistä riippumatta. Kansainvälisesti Kontiolahtea pidetään yhtenä parhaista ampumahiihdon kisapaikoista ja järjestäjistä, sanoo Suomen Ampumahiihtoliiton puheenjohtaja, kauppaneuvos Kalle Lähdesmäki.

Yhteistyö ja tapahtumaosaaminen avaimia

Maailmanmestaruuskisoja ja maailmancup-tapahtumia Kontiolahdella on rakennettu Kontiolahden Urheilijoiden ja Suomen Ampumahiihtoliiton yhteistyön lisäksi maakunnallisella yhteistyöllä Kontiolahden kunnan, Joensuun kaupungin, Pohjois-Karjalan maakuntaliiton, alueen elinkeinoelämän ja muiden alueellisten toimijoiden kesken.

—Pohjois-Karjala on tunnettu vahvasta sitoutumisesta yhteisten tavoitteiden edessä. Maailmancup-tapahtumia on Kontiolahdella järjestetty yli 30 vuoden ajan – on ollut hienoa nähdä, kuinka pienestä alkanut tarina on vuosikymmenten aikana kasvanut ja innostanut laajaa rintamaa mukaan, sanoo Kontiolahden kunnanjohtaja Jari Tuononen.

Onnistuneet kansainväliset ampumahiihtotapahtumat ovat tuoneet alueelle merkittävästi tuloja sekä näkyvyyttä. Esimerkiksi vuoden 2017 maailmancup-tapahtuman aluetaloudellisiksi vaikutuksiksi arvioitiin yli 3,5 miljoonaa euroa. Tästä pelkästään ostettujen majoituspalvelujen osuus oli miljoona euroa.

—Voimia yhdistämällä sekä tapahtumaosaamisella olemme onnistuneet vakiinnuttamaan paikkaamme kisajärjestäjinä kovassa kansainvälisessä kilpailussa. Yhteistyö on ollut vahvuutemme ja edellytys myös tuleville kisaisännyyksille, Kimmo Turunen sanoo.

Kontiolahden kunnanhallitus ja Joensuun kaupunginhallitus käsittelevät asiaa ensi maanantain kokouksissaan.

Info: Ampumahiihdon MM-kisat

  • Vuosittain helmi-maaliskuussa lukuun ottamatta talviolympialaisten vuosia
  • Ensimmäisen kerran Itävallan Saalfeldenissä vuonna 1958.
  • Ensimmäisen kerran Suomessa Hämeenlinnassa vuonna 1962.
  • Järjestetty Kontiolahdella vuosina 1999 ja 2015. Vuonna 1990 Kontiolahdella ratkottiin miesten viestin maailmanmestaruus.