Kuva tulossa
28.11.2020

Norjalaisyllättäjä sakoitta uransa ensimmäiseen cup-voittoon, Harjula säväytti normaalimatkalla


Kontiolahdella on totuttu norjalaisjuhliin, mutta tällä kertaa miesten 20 kilometrin normaalimatkan voittoa juhli Johannes Thingnes Bön sijaan hänen maanmiehensä Sturla Holm Lægreid. Lægreid selvitti kilpailun ilman ohilaukauksia ja jätti Bön 19,6 sekunnin päähän. Bö ampui ensimmäisellä ampumapaikalla yhden ohi. Kolmanneksi ylsi Saksan kokenut Erik Lesser, jolle sijoitus oli mieluisa yllätys.

– Olen todella yllättynyt ja todella, todella iloinen. Eihän kukaan odottanut minun voittavan tänään, keskityin vain omaan tekemiseeni. Keltainen liivi tuo toki paljon paineita huomiselle, mutta toivottavasti pystyn unohtamaan ne ja keskittymään vain omaan tekemiseeni, Lægreid sanoi.

Mukavasti kautensa sai käyntiin myös norjalaisten kaksoisvoiton täydentänyt Bö, joka oli iloinen joukkuekaverinsa onnistumisesta ja uskoi Lægreidin taistelevan palkintokorokesijasta myös sunnuntaina.

– Olen todella tyytyväinen kilpailuuni. Käytin ampumapaikalla aikaa ja se kannatti, Bö sanoi kokonaisuutena avaukseensa iloisena.

Harjula onnistui

Suomalaisista ilahduttavimman suorituksen teki Tuomas Harjula, joka oli yhdellä ohilaukauksella 14:s. Sijoitus on 22-vuotiaalle Harjulalle hänen uransa paras maailmancupissa. Hän selvitti neljän ampumapaikan kilpailun yhdellä ohilaukauksella.

Harjula lähti kauteen tavoitteenaan maailmancup-pisteet, ja niitä tuli komea nippu jo avauskilpailussa.

– Mahtava veto. Suorituksena oli koko ajan hyvin hallussa: pystyin hiihtämään limitillä, hyvää vauhtia pitämään. Kaikki ammunnat olivat hyvin hallussa, vaikka tiesin tilanteen, että hyvin menee, Harjula sanoo.

Mitä ajattelit viimeisen ampumapaikan jälkeen, millaista oli lähteä viimeinen rinki hiihtämään?

– Kyllähän siitä lisäbuustia sain. Tiesin, että voimat eivät ole vielä ihan lopussa, joten tiesin, että hyvä tulee.

Harjula uskoo onnistumisellaan olevan merkitystä suomalaismiehille, jotka odottavat mielenkiinnolla myös tulevaa viestiä. Hän toivoo Suomen miesten onnistuvan maailmancupissa niin, että neljäskin maapaikka kilpailuihin tulisi. Harjulalla on uusi mahdollisuus onnistua jo sunnuntaina, kun edessä on pikakisa.

– Voi lähteä tosi rennosti ja hyvillä mielin. Rennosti, mutta nöyrästi liikkeelle, Harjula linjasi.

Katso kaikki tulokset täältä: https://biathlonresults.com/

Kuva: Manzoni/IBU