Kuva tulossa
29.11.2020

Öbergin juhlat pikakilpailussa, Eder 54:s


Ruotsin ampumahiihtomaajoukkueen vahva alku jatkui Kontiolahdella myös naisten pikakilpailussa, jossa voiton vei Hanna Öberg. Hän otti uransa ensimmäisen pikakilpailun cup-voiton 23,9 sekunnin erolla Norjan Marte Olsbu Röiselandiin. Norjan Karolina Knotten oli kolmas. Koko kärkikolmikko välttyi sakkokierroksilta.

– Aloitin melko kovaa. Tunsin oloni luottavaiseksi sekä ladulla että ampumapaikalla, keltaisen liivin nappaamisesta iloinnut Öberg sanoi.

Hän iloitsi myös ruotsalaisten vahvasta panoksesta, joka naisten pikakilpailussa kolmea ruotsalaista viiden parhaan joukossa.

– Olemme tehneet hyvää työtä, joukkuetovereidensa menestyksestä inspiroitunut Öberg sanoi.

Marte Olsbu Röiseland iloitsi siitä, että normaalimatkan neljä ohilaukausta vaihtui nollaan ohilaukaukseen. Hänelle pikakilpailun palkintosija on jo tuttu juttu, sillä sunnuntainen oli kymmenes laatuaan.

– Olin vähän hermostunut ammunnasta tänään ja käytin kohdistuksessa paljon aikaa. Olen onnellinen ja helpottunut, Röiseland sanoi nolla-ammunnastaan.

Knotten otti uransa ensimmäisen palkintokorokesijan henkilökohtaisessa kilpailussa. Hän uskoo kokemuksensa viesteistä auttaneen siinä, että saavutus oli mahdollinen.

– En osaa oikein selittääkään, miltä tämä tuntuu. Tällä kaudella haluan olla tasaisempi koko talven aikana kuin viime kaudella olin, Knotten sanoo.

Ederillä suorituksessa paljon hyviä asioita, Minkkinen harmitteli hiihtoaan

Suomalaisista Mari Eder oli parhaana 54:s. Hän joutui kiertämään sakkokierroksen kolmesti, ohilaukauksista yksi tuli makuulta ja kaksi pystystä.

– Päällimmäisenä jää mieleen, että 70% ei vaan riitä siihen, että tulos olisi missään määrin hyvä. Enemmän pitäisi saada tauluja alas, jos meinaa tulosta tehdä. Hiihto ei ollut tänään kauhean helpon tuntuista, mikä oli odotettavissa (eilisen kisan jälkeen). Tänään leimaavana oli, että vauhdikkaat pätkät ja tasaiset olivat hankalia. Ne ovat yleensä vahvuuksia, Eder sanoo ja sanoo jaksaneensa nousuissa hyvin.

Vahva viimeinen kierros kertoi hänelle itselleen sitä, että jaksamista on, mutta suorituskykyisyyttä tai kovaa vääntöä ”ei vielä tahdo löytyä”. Haastavassa päivässä oli hyvääkin.

– Suorituksen sisässä on kuitenkin aineksia, että se on kuitenkin mahdollista. Vaatii kärsivällisyyttä ja työntekoa, että saadaan palikat kasaan ja tulos irti.

Suvi Minkkinen oli kahdella ohilaukauksella sijalla 78. Hän ei ollut tyytyväinen, mutta uskoo parempaa olevan tulossa. Sunnuntaina oli kuitenkin haasteita.

– Tänään oli ehkä enemmän haasteita hiihdon puolella, kroppa oli selkeästi vähän väsynyt eilisestä (normaalikilpailusta). En varmasti ihan parastani saanut irti ladulla. Ammunnassa ei mitään katastrofia ole tapahtunut, Minkkinen sanoo.

Katso kaikki tulokset: biathlonresults.com
Kuva: Manzoni/IBU