Ampumahiihdon maailmancupin Suomen osakilpailu järjestetään ensi talvena maaliskuussa. Lipunmyynti avataan Lippupisteen kanavissa, R-kioskeissa ja Joensuun Prisman neuvontapisteellä keskiviikkona 10.9.2025 kello 12.
Torstaista sunnuntaihin ulottuvan kisaviikon aikana ohjelmassa on kuusi starttia: normaalikilpailut, yhteislähdöt ja viestit.
”Tapahtuma osuu erittäin hyvään ajankohtaan Itä- ja Pohjois-Suomen koulujen hiihtolomaviikolle. Arkipäivinä startit ajoittuvat iltaan ja viikonloppuna myös iltapäivälle”, sanoo lipunmyynnistä vastaava Jarno Lautamatti Kontiolahden Urheilijoista.
Sinivalkoista väriä kymppisakissa
Suomen osakilpailu on ensimmäinen maailmancupin osakilpailu helmikuussa järjestettävien Milanon olympialaisten jälkeen.
Kontiolahdelta maailmancupin kiertue jatkaa Viron Otepäähän ja Norjan Holmenkollenille, missä kausi päättyy.
Lautamatti muistaa viime kaudelta etenkin Suvi Minkkisen, Tero Seppälän ja Olli Hiidensalon sijoitukset tuloslistan kärkipäässä sekä Otto Inveniuksen, Sonja Leinamon ja Venla Lehtosen kiilaamisen kymppisakkiin.
"Suvin kolmas sija kotikisoissa kauden avauksessa siivitti maajoukkueen menoa koko kauden."
Lautamatti muistuttaa, että alkavalla kaudella tuloslistalla ei enää nähdä joitakin tuttuja nimiä. Kestomenestyjistä uransa päättivät muun muassa norjalaiset Boen veljekset.
”Viime kausi jäi monelle maailmancup-urheilijalle viimeiseksi. Nyt etenkin miesten puolella on kutkuttavaa jännitystä siitä, ketkä kamppailevat kärkipaikoista”, Lautamatti ennakoi.
Talvilomaa Suomeen ja maailmalle
Tapahtuman ajalle myydään myös talvilomapaketteja.
Lomapakettien myynnistä vastaa tapahtuman matkanjärjestäjäkumppani Elämysmatkat, joka on myös Milano Cortina 2026 -olympiamatkojen virallinen jälleenmyyjä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Irlannissa.
Pakettimatkojen asiakkaat majoittuvat Kolilla, 40 minuutin ajomatkan päässä ampumahiihtostadionilta.
”Maaliskuun alussa Pohjois-Karjalan talvi on perinteisesti parhaimmillaan. Talvilomakokonaisuuksien avulla voimme tarjota urheilutunnelman lisäksi muitakin elämyksiä – sekä ulkomaisille että kotimaan pakettimatkoista kiinnostuneille”, sanoo Elämys Groupin teknologiajohtaja Jari Auranen.
Matkapaketteja myyvä verkkokauppa avataan syyskuun aikana tapahtuman verkkosivuilla.
---
INFO: Ampumahiihdon maailmancupin ohjelma Kontiolahdella 5.-8.3.2026
Katso ohjelma ja osta liput
Vip-liput
Lipunmyynti avataan 10.9.2025 kello 12. Lippuja myydään Lippupisteen kanavissa, R-kioskeissa sekä Joensuun Prisman neuvontapisteellä.