Kuva tulossa

Kiviniemen matkailutila Kolin ja Kolin kansallispuiston vieressä on retkeilyreitti Herajärven Kierroksen yksi lähtö- ja päätepiste sekä keskeinen solmukohta. Kuvassa Kontiolahti Outdoorin Mika Okkonen (vas.) ja Kimmo Turunen. Kuva: Kontiolahden kunta / Niina Vatanen.

01.02.2023

Ulkoiluaktiviteettien ohjelmapalvelut murroksessa Pohjois-Karjalassa: Kontiolahti Outdoorin tarjonta laajenee koko maakuntaan 

Kolin kupeessa sijaitsevan Kiviniemen matkailutilan uutena toimijana Kontiolahti Outdoor haluaa kehittää tilan palveluja aiempaa monipuolisemmiksi ja ympärivuotisemmiksi. Kontiolahti Outdoorin ryhmäohjelmat ovat nyt saatavilla Joensuun seudun lisäksi myös esimerkiksi Kolilla ja Bomballa.

Muun muassa ohjattuja liikunta- ja ulkoiluaktiviteetteja tyhy-ryhmille, välinevuokrausta sekä kokouspalveluja tarjoava Kontiolahti Outdoor laajentaa toimintaansa ympäri maakuntaa.

”Kotipaikkamme on edelleen Kontiolahdella, mutta ryhmien aktiviteettipalvelut tuomme asiakasryhmien luo laajemmin Joensuun seudulle ja muuallekin maakuntaan, esimerkiksi Kolille ja Nurmeksen Bomballe”, sanoo toimitusjohtaja Kimmo Turunen

Erityispiirteenä suuret ryhmät

Kontiolahti Outdoor käynnisti ympärivuotisten ja ulkoliikuntaan painottuvien ohjelmapalvelujen kehittämistyön vuonna 2020. Nyt tavoitteena on kasvattaa toimintaa edelleen.

”Olemme kasvaneet alan suurimmaksi toimijaksi Pohjois-Karjalassa. Suunnitelmana on kasvattaa ohjelmapalvelutoimintaa entisestään”, Turunen sanoo.

Kontiolahti Outdoor ei tuota motorisoituja aktiviteetteja vaan ohjaa asiakkaita liikkumaan omalla lihasvoimalla. Tekijät ja varusteet löytyvät omasta takaa tai kumppaneiden yhteistyöverkostosta.

”Erityispiirteemme on, että kumppanuusverkoston avulla voimme mitoittaa palvelut pienistä ryhmistä kymmenien tai satojen henkilöiden ryhmiin. Toistaiseksi suurin tyhy-ohjelmapalveluryhmämme on ollut 500 henkilöä.”          

Kiviniemen matkailutila: Tavoitteena palvelut ympäri vuoden  

Kontiolahti Outdoor aloittaa Herajärvellä, Kontiolahden pohjoisimmassa kylässä sijaitsevan Kiviniemen matkailutilan vuokralaisena huhtikuun alussa. Tilan omistavan Kontiolahden kunnan tekninen lautakunta valitsi uuden vuokralaisen tiistaina.

”Uusi tukikohta tarkoittaa palvelujen monipuolistumista ja toiminnan laajentamista sekä Kiviniemen matkailutilalle että Kontiolahti Outdoorille. Tilalta käsin voimme palvella niin Kolin alueen matkailijoita, Herajärven Kierroksen retkeilijöitä kuin luonnon helmassa viihtyviä yritys- ja muita ryhmiä”, Turunen sanoo.

Tilan majoitusaitat avautuvat retkeilijöiden käyttöön toukokuussa.

”Koko vuodelle päätavoitteina on saada uusi päärakennus käyttökuntoon ja turvata retkeilijöiden majoitus- ja huoltopalvelut keväästä syksyyn. Tilan palvelujen monipuolistamiseksi haemme kumppaneita esimerkiksi rentoutumispalveluja tarjoavista yrityksistä. Kumppanuusneuvotteluja haluamme käynnistää mahdollisimman pikaisesti.”

Turunen sanoo, että Kiviniemen matkailutilalle on suunnitelmia, joiden mukaan toimintaa kehitetään aiempaa ympärivuotisemmaksi. Hän pyytää kuitenkin ideointiapua myös kyläyhteisöltä, kuntalaisilta, muilta matkailutoimijoilta ja luonnonläheisistä aktiviteettipalveluista kiinnostuneilta yhteisöiltä.

”Haluamme kehittää tilan palveluja kysyntälähtöisesti. Avaamme helmi-maaliskuussa verkkokyselyn, jolla kartoitamme yksittäisten kansalaisten ja yhteisöjen toiveita siitä, mitä odotuksia ja toiveita toisilla on Kiviniemen tilan tulevaisuudelle.”