Kuva tulossa
10.10.2022

Syksyn ulkohiihtokausi käyntiin perjantaina 14. lokakuuta viidellä eri paikkakunnalla

Latukauden avaus ajoittuu koulujen syyslomien alkuun.

Koulujen syyslomakausi tarkoittaa monilla paikkakunnilla myös hiihtomahdollisuuksia ulkoladuilla.

Viikoilla 42-43 lomailevat koululaiset pääsevät perjantaista 14.10. lähtien hiihtämään ulkoladuilla Kontiolahdella, Vuokatissa, Imatralla, Tahkolla ja Rukalla.

“Syyslomaviikoilla laduilla näkyy etenkin tavoitteellisesti hiihtoa harrastavia junioreja normaalia enemmän. Suurimmat ryhmät ovat kuitenkin varhaista ladulle pääsyä toivovat aikuisurheilijat sekä kuntoilijat”, sanoo Kontiolahden ensilumenladusta vastaavan Kontiolahti Outdoorin Kimmo Turunen.

Kisaladut kunnossa marraskuussa

Ensilumenladut tehdään edellistalvena tykitetystä lumesta, jota on varastoitu kesän yli suurissa, sahanpurun peittämissä kasoissa.

Sään viiletessä ja kisakauden lähestyessä lumivarastoja avataan lisää latuverkoston pidentämiseksi.

“Maastohiihdon ja yhdistetyn maailmancup hiihdetään marraskuun lopussa Rukan laduilla, ampumahiihdon maailmancup marras-joulukuun vaihteessa Kontiolahdella. Latujen on oltava kunnossa kuitenkin jo ennen maailmancupeja muun muassa maajoukkueleirityksiä sekä katsastuskisoja varten”, Turunen sanoo.