Kuva tulossa
29.09.2021

Ensilumenladun perhepäivässä 16.10. Lumirakentamista, pomppuilua, jousiammuntaa ja kiipeilyä

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Kontiolahden ensilumenladun perhepäivä 16.10.2021 houkuttelee perheitä liikkumaan. Hiihtämisen ohella ohjelmassa on jousiammuntaa, kiipeilyä alaköysiradalla, pomppulinnan valloitusta sekä vaikka omien lumiukkojen rakentamista.

Kontiolahti Outdoorin tiedote 29.9.2021

Kontiolahden ampumahiihtostadionilla ensimmäistä kertaa järjestettävän ensilumenladun perhepäivän tavoitteena on kannustaa perheitä liikkumaan ulkona myös syksyllä, sanoo Kontiolahti Outdoorin toimitusjohtaja Kimmo Turunen.

—Avaamme perhepäiväksi poikkeuksellisesti muutamia sellaisia aktiviteetteja, jotka ovat normaalisti käytössä vain tyky- ja muille ryhmille, Turunen sanoo.

Osa perhepäivän aktiviteeteista on sellaisia, joille suorituspaikat on rakennettu vasta hiljattain.

—Jousiammunta- ja alaköysiradat pääsimme avaamaan elokuussa. Niitä kokeilleet asiakasryhmät ovat antaneet niistä erittäin innostunutta palautetta. Nyt pääsemme tarjoamaan kokeilumahdollisuutta myös perheille.

Ranneke neljäksi tunniksi

Vieraat voivat kokeilla perhepäivän aikana kello 10-14 ekoaseammuntaa, jousiammuntaa, alaköysiradalla kiipeilyä sekä pomppimista kahdessa pomppulinnassa, joissa on mahdolliselta sateelta suojaava katos.

Kokeiluoikeuden hinta yli 12-vuotialle on 5 euroa. Nuoremmilta ei peritä maksua.

—Vieraat saavat huvipuistoista tai tivolista tutulla tavalla rannekkeen, joka antaa osallistumisoikeuden. Hiihtokausi avataan edellisenä torstaina, ja hiihtolippuja myydään sekä esimerkiksi fatbikeja vuokrataan perhepäivän aikaan normaaliin tapaan, Turunen sanoo.

Kumppanihaku päällä

Turunen sanoo, että tänä vuonna testataan uutta tapahtumakonseptia. Kontiolahti Outdoorin kumppanina ohjelmaa tarjoaa Suksiproffa, jonka pisteellä voi testata maastohiihtovälineitä.

—Emme tietoisesti hakeneet useita kumppaneita vielä tälle syksylle. Jos kokemukset ensimmäisestä kerrasta ovat kannustavia, toivotamme uusia kumppaneita, yrityksiä tai yhdistyksiä, mukaan tekemään seuraavan kauden avaustapahtumaa. Näin päivään olisi mahdollista kehittää hyvinkin monenlaista ohjelmaa.

INFO: ENSILUMEN PERHEPÄIVÄ KONTIOLAHDEN AMPUMAHIIHTOSTADIONILLA

Aika: Lauantai 16.10.2021 klo 10-14
Paikka: Kontiolahden ampumahiihtostadion
Aktiviteetit rannekkeella:

  • Jousiammunta
  • Ekoaseammunta ruudittomalla Ecoaims-aseella
  • Alaköysirata
  • Pomppulinnat (2 kpl katoksellisia)
  • Aktiviteetit käytössä rannekkeella, jonka hinta 12-vuotiaille ja tätä vanhemmille 5 €/hlö (0-11-vuotiaat 0 €)

Muuta ohjelmaa:

  • Kontiolahti Outdoorin yhteistyökumppani Suksiproffan esittely- ja myyntipisteellä Peltosen uudet karvasukset, Rexin voiteet sekä Lekin sauvat. Voit testata suksia ladulla, kun ostat latulipun.
  • Lumirakentamista tykkilumesta. Voit rakentaa ja muotoilla hahmoja viime talven tykkilumesta. Suosittelemme omien työkalujen ottamista mukaan.
  • Seinänousu Challenge. Kiipeä ampumahiihdon maailmancupin jyrkin nousu, Kontiolahden kuuluisa seinänousu ja ota mäen päällä kuva itsestäsi Kaisa Mäkäräisen hahmon kanssa.
  • Ampumahiihdon maailmancupista tutut Nelly- ja Nalle-maskotit alueella lasten ja vanhempien ilona.
  • Keittolounas klo 11-14 Kahvio-Ravintola Napakympissä, hinta 8 € (11-vuotiaat ja nuoremmat 5 €).
  • Ensilumenlatu avoinna hiihtäjille.